Kulttuuritutkija

Tohtorin tutkintonsa jälkeen Lehtola nimitettiin Saamen ja pohjoisten kulttuurien ja historian yliassistentiksi Oulun yliopistossa (1999-2003). Vuoden 2004 alussa virka muutettiin saamelaisen kulttuurin vs. professuuriksi, josta muodostettiin vakinainen virka vuonna 2005. Lehtola piti virkaanastujaisesitelmänsä ”Saamelaisen kulttuurintutkimuksen haasteet” saameksi suomenkielisin tekstein.

Professorinvirkansa ohella Lehtola toimi Giellagas-instituutin johtajana 2006-2008 sekä Norjan Koutokeinossa sijaitsevan Saamelaisinstituutin hallituksen puheenjohtajana vuosina 2005-2007. Vuonna 2009 hän oli Suomen Akatemian varttunut tutkija.

Lehtola on toiminut projektinjohtajana kahdessa Thule-instituutin viisivuotisessa hankkeessa, jotka koskivat saamelaisten ja nenetsien muuttuvia suhteita luonnonkäyttöön ja kulttuuriympäristöön. Vuodesta 1998 Lehtola on ollut myös pohjoisen kulttuurihistorian dosentti Lapin yliopistossa. Hän kuuluu mm.  Sámi dieđalaš áigečálá (Saamelaisten tieteellinen aikakauskirja) -sarjan toimitusneuvostoon.



 

 

Entiset elävät meissä

Saamelaisten historiaa tulkitaan usein kolonialismin termein, mutta voiko siitä puhua myös muuten kuin alistamisen valossa?

BOTNIA-PALKINNON VOITTAJA 2022!

Lue lisää...

Kuin kirjan sankariksi luotu

Kirjailija kertoo ukistaan Heimo Lehtolasta, inarilaisesta arjen sankarista, jota 1900-luvun poikkeusajat viskoivat eri suuntiin.

Lue lisää… 

Saamelaiset suomalaiset

Suurteos Saamelaiset suomalaiset - kohtaamisia 1896 - 1963 (SKS)

Kanava-palkinnon ehdokkaana. Vuoden tiedekirja -kunniamaininta, lue perustelut. Vuoden historiateos -kunniamaininta, ks. tiedote.

LUE TEOS...

Tunturin taika, korpien kirot

Vanhempi Lapin kirjallisuus 1901-1963

Lue lisää… 

Saamelaiset suomalaiset

Saamelaiskiista

Saamelaisten itsehallinnon kehittyminen on herättänyt vastustusta. Mistä kiistassa on kyse? Lue lisää…

Vuoden tiedekirja -ehdokas ks. tiedote. Kanava-palkinnon ehdokkaana. Ks. plakaatti.

LUE TEOS...

Wallenius

Wallenius kirjailijakenraali K. M. Walleniuksen elämä ja tuotanto (1994)

Toinen painos nettiversiona!

LUE LISÄÄ...

 

© Copyright Veli-Pekka Lehtola 2024  

Lea Virolainen & Lucci