Jorma Lehtola: Lailasta Lailaan 2000

Tarinoita elokuvien sitkeistä lappalaisista

Lailasta Lailaan Saamelaiset ovat esiintyneet elokuvassa koko 1900-luvun ajan. Ongelmana on ollut, että kuva heistä on aina 1970-luvulle asti ollut ulkopuolisten määrittämä. Saamelaiset osallistujat ovat jääneet nimettömiksi statisteiksi, vaikka heidän merkityksensä elokuvan valmistumisen kannalta on ollut usein ratkaiseva. Ilman heitä esimerkiksi kansainvälisesti tunnetun Valkoisen peuran tekijät olisivat olleet pulassa erämaan oloissa.

Jorma Lehtolan 308-sivuinen teos Lailasta Lailaan on ensimmäinen yleisesitys saamelaisaiheisista elokuvista kautta aikojen. Se kattaa pohjoismaiset pitkät elokuvat, suomalaiset lyhytelokuvat ja tv-ohjelmat, sekä saamelaisten oman elokuvatuotannon. Muhkeaa perusteosta täydentää kattava filmografia.

 

Lehtolan teos valottaa elokuvahistoriaa nimenomaan saamelaisten kannalta. Se nostaa esiin lukuisia saamelaisia, joihin aikakirjoissa viitataan lähinnä "lappalaisina asiantuntijoina". Samalla Lehtola piirtää kuvaa kahden kulttuurin välisistä kohtaamisista, jotka usein saivat huvittaviakin piirteitä. Vaikka luonto ja sen ehdoilla asustava "kuoleva kansa" yllätti "sivilisaation" edustajat monin eri tavoin, topeliaanisista mielikuvista luopuminen osoittautui vaikeaksi.

Saamelaiset itse pääsivät ensi kertaa vaikuttamaan käsikirjoituksiin vasta muutamissa 1970-luvun elokuvissa. Heidän oma elokuvatuotantonsa käynnistyi 1980-luvun lopulla Nils Gaupin ohjaamalla elokuvalla Tiennäyttäjä (Ofelas), josta tuli Norjan elokuvahistorian menestynein teos. Se oli ehdolla jopa ulkomaisten elokuvien Oscarin saajaksi vuonna 1987.

Sid. 308 s. Kuvitettu. ISBN 952-5343-00-6
Hinta 26 EUR (+ toimituskulut)

Kirja on saanut runsaasti palautetta lehdistöltä: Lue OTTEITA KRITIIKEISTÄ

Klikkaa tästä, jos haluat nähdä kirjan SISÄLLYSLUETTELON.

 


© Copyright Veli-Pekka Lehtola 2025  

Lea Virolainen & Lucci